Kylläpä näiden jaosten ylläpitäminen tuntuu olevan niin hankalaa itse kullekin, myös minulle. Nyt tosiaan on käyty
hevostalli.netissä keskustelua askellajiratsastuksen vähäisestä suosiosta ja kilpailijamäärästä. Keskusteluun on tullut paljon kaikenlaisia, mielestäni ihan hyviä, ehdotuksia ARJ:n kehittämiseksi, mutta jaoksen ylläpitäjät eivät oikein osaa palautetta sulattaa - tai ainakin toinen heistä.
Itse olen jo muutamaan otteeseen maininnut ylläpitäjille siitä, että
ARJ:n sivut ovat puutteelliset ainakin saddle seat-luokkien kuvausten osalta. Sivuilta löytyy vain suppea tieto siitä, mitä luokat noin suurinpiirtein pitävät sisällään - ja ilmeisesti säännöt ovat olleet myös osittain harhaanjohtavia juuri tämän lajin kohdalta. Kiitos tämän, minun saddle seat-morganini tullaan varmasti hylkäämään mahdollisissa tulevissa laatuarvosteluissa sen takia, että ne ovat kilpailleet esimerkiksi english- ja classic-luokkia, mikä on kiellettyä. Tätä ei kuitenkaan ole tähään päivään mennessä jaoksen sivuilla lukenut.
Ehdotin hevostalli.netissä, mielestäni ihan asiallisesti, luokkien kuvausten parantamista, mahdollisesti myös havainnollistavien videoiden lisäämistä kuvauksiin mutta ehdotukseni tyrmättiin lähes täysin. Ylläpito on sitä mieltä, että jokainen virtuaaliharrastaja osaa käyttää sen verran googlea, että viitsii itse etsiä tarvitsemansa tiedot eikä heidän tarvitse jakaa osaamistaan harrastajille tai lajista kiinnostuneille.
No joo, minäkin voisin mennä googlettamaan ja katsomaan mitä löytyy, mutta koska olen laiska ja haluan tiedon suomenkielellä ja selkeästi, en viitsi lähteä etsimään epämääräisiä faktoja. Otan nyt esimerkiksi
westernjaoksen, koska mielestäni olen onnistunut kuvailemaan luokkien sisällön hyvin ja selkeästi, niin että lajille ennestään tuntematon henkilö ymmärtää, mitä luokka pitää sisällään. WRJ:n kuvauksista löytyy myös linkit youtubee jokaisen luokan kohdalla, jolloin harrastaja konkreettisesti näkee millainen luokka on kyseessä. Omasta mielestäni tämä on hyvä esimerkki toimivasta lajikuvauksesta.
Hevostalli.netin topicissa 6 henkilöä, minut mukaanlukien, oli sitä mieltä että luokkakuvaukset pitäisi saada paremmiksi ja ennenkaikkea suoraan ARJ:n sivuille. Eikö tämän pitäisi jo kertoa jotain? Ylläpitäjät kuitenkin vänkäävät sinnikkäästi vastaan ja vannovat, ettei muutosta tapahdu. Enkä minä henkilökohtaisesti ymmärrä miksi. En myöskään ymmärrä, miksi niitä luokkakuvauksia ei voitaisi laittaa suoraan ARJ:n sivuille, sillä ylläpito haluaa laittaa vain linkin virtuaaliwikin saddle seat-osioon. Kyseinen osio on mielestäni epäselvä ja sotkuinen, sieltä on hankala etsiä haluamaansa tietoa - ja kyllä minä harrastajana kaipaisin sen tarvitsemani tiedon suoraan sinne sivuille, mistä kisakalenterikin löytyy.
ARJ on oikeasti kuoleva laji, kilpailijoita on älyttömän vähän ja niitä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Miksi ei siis voida tehdä jaoksesta toimivaa ja mukaansatempaavaa, joka houkuttelisi uusia harrastajia mukaan? Ei ole mitään järkeä pyörittää jaosta muutaman kilpailijan voimin. Ei siinä paljon laatuarvostelut tai cupit pyöri, kun osallistujia on ylläpitäjien lisäksi yksi tai kaksi, jos sitäkään.
Loppuun vielä piristävä kommentti ylläpitäjältä Jasnylta, joka antoi itsestään huomattavasti huonomman kuvan kuin mitä osasin odottaa.
Kiitän puolestani kaikkia muita asiallisesta kommentoinnista ja otan hyvillä mielin kaiken palautteen vastaan, katsoen TK:n kanssa mitä tehdä, mutta Christan nillitystä en enää jaksa ottaa kuuleviin korviini. Et sinä ole sen parempi kuin muutkaan, tee kilpaileva askellajijaos jos siltä tuntuu (mutta älä matki meitä, kuten teit laatiksen kanssa). Niin ja Christa, jos haluat että otan palautteen perille, laita ehdottomasti sähköpostia !1!1 sitten voin harkita. (:
Minä kehtaan väittää, että saddle seat-luokkiin ei tulisi niitäkään vähäisiä osallistujia, jos minä vetäisin hevoseni pois. Minulla kuitenkin riittää noita saddle seat-painotteisia hevosia
lähes jokaiseen luokkaan se 10 kpl, mikä usein on maksimi osallistujamäärä.
Sitäpaitsi, voin loppuun todeta saman kuin mitä ARJ:n ylläpitäjä TK minulle totesi WRJ:n suhteen, että minun hevoseni eivät ARJ-kilpailuita näe, jos asiaan ei tule muutosta.